7 parasta helppoa ja terveellistä aamiaista

8. toukokuuta 2014


Olen aamiaisfani ja etsin aina uusia, hyviä, terveellisiä ja helppoja aamiaisreseptejä. Nämä määreet täyttäviä aamiaisreseptejä ei kuitenkaan tule jatkuvasti vastaan, ja laadinkin tämän oman listani ajatellen kaikkia niitä, jotka kaipaisivat uusia ideoita hyvän olon aamiaispöytäänsä. Olen ajatellut myös kustannuspuolta ja pyrkinyt minimoimaan erikoisten, kalliiden ainesosien määrän. Osa resepteistä nojaa tarkoituksellisesti tietyn sesongin raaka-aineisiin, sillä suosin kauden herkkujen hyödyntämistä. Esimerkiksi nokkonen on tuoreena todella hyvän makuista, erittäin terveellistä ja täysin ilmaista. Suosittelen kokeilemaan!

mysli_rajattu.jpg

 

Pipsan mysli

27. huhtikuuta 2014


Tämä maukas mysliohje on peräisin Pipsa Hurmerinnan keittokirjasta, vaikka olenkin muunnellut sitä vähän. Mysliä on yllättävän helppo ja nopea tehdä, ja se myös säilyy melko hyvin. Joskus teen tätä suuremman annoksen (10 dl hiutaleita), jolloin paahtamisaika uunissa pitenee. Jos teet suuren annoksen, voi myslin jättää kuivumaan uunin alatasolle paahtamisen jälkeen, jotta pähkinät eivät pala.
Pähkinöitä ja muita lisukkeita voi varioida sen mukaan mistä pitää. Kuivatut marjat tuovat makuun raikkautta, joka on hyvää vastapainoa pähkinöiden tuhdille maulle. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään neitsytkookosöljyä, mutta olen vaihtanut sen tässä ohjeessa rypsiöljyyn. Speltti- ja kaurahiutaleseoksen sijaan voit käyttää myös pelkkiä kaurahiutaleita.

Mysli toimii hyvin myös välipalana.

Resepti sovellettu kirjasta Pipsan Keittiössä.
 
3 dl kaurahiutaleita
3 dl spelttihiutaleita
1 ¼  dl kookoshiutaleita
n. 2,5 dl tai maun mukaan pähkinöitä (esim. pekaani ja cashew)
1 dl hunajaa
5 rkl rypsiöljyä
1-1,5 tl jauhettua kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
hyppysellinen suolaa
kuivattuja karpaloita tai -mansikkalastuja

Lisäksi

maitoa tai luonnon jogurttia
(tuoreita marjoja)
 

Laita uuni
kuumenemaan 170 asteeseen.

Sekoita suuressa kulhossa kaura-, speltti- ja kookoshiutaleet sekä pähkinät.

Kiehauta hunaja, öljy ja mausteet kattilassa jotta ne sulavat ja sekoita valmis, kuuma hunajaseos kuiviin aineksiin.

Kaada koko komeus leivinpaperilla vuoratulle, syvälle uunipellille ja levitä tasaisesti. Paahda uunin keskitasolla noin 30 minuuttia sekoitellen seosta muutaman kerran, jottei se pala. Vahdi erityisesti pähkinöitä, sillä ne palavat herkästi. Mysli on valmista, kun se on kullankeltaista.

Anna myslin jäähtyä hetken ja lisää sitten makusi mukaan kuivattuja karpaloita tai mansikkalastuja.

Säilytä mysli kannellisessa, ilmatiivissä purkissa.

Tarjoile mysli sellaisenaan maidon tai jogurtin kanssa tai ripottele pinnalle vielä tuoreita marjoja.

Muunnelmia:

Voit lisätä hunaja-öljyseokseen kuumentamisvaiheessa 0,5 dl makeuttamatonta omenasosetta, joka antaa valmiille myslille ekstra-rapeutta. Tai voit muussata 1-2 kypsää banaania haarukalla ja sekoittaa valmiiseen, vielä lämpimään hunaja-öljyseokseen ennen kuin sekoitat sen kuiviin aineisiin. Jos käytät muussattua banaania, kannattaa uunissa olevaa myslilevyä musertaa hiukan paiston aikana ennen kuin se kovettuu liikaa.

 

mysli_pellill.jpg

 



Kardemummapuuro

28. huhtikuuta 2014


Tässäpä yksinkertainen tapa uudistaa vanha kunnon kaurapuuro. Olen syönyt kardemummapuuroa lukemattomina aamuina elämäni aikana, se on tavallaan jo eräänlainen ”klassikko”. Kardemumma ja soijamaito tuovat kaurapuuroon ihan uudenlaista fiilistä, eikä aikaa kulu sen enempää kuin tavallisenkaan puuron keittelyyn.

Suuret ”jumbo” kaurahiutaleet, jotka eivät puuroudu sekunneissa, antavat puurolle mukavaa rakennetta, joten käytä ihmeessä niitä jos satut löytämään.

Yhdelle

3 dl soijamaitoa, vaniljasoijamaitoa tai riisimaitoa
1 dl kaurahiutaleita (myös ohrahiutaleet sopivat hyvin)
½ tl jauhettua kardemummaa
hyppysellinen suolaa
1 rkl siemeniä (esim. auringonkukan- tai pellavansiemeniä)

 Pinnalle

Juoksevaa hunajaa

 
Lämmitä soijamaito paksupohjaisessa kattilassa lähes kiehumispisteeseen. Alenna lämpöä ja lisää kaurahiutaleet, kardemumma ja suola.

Keittele pohjia myöten hämmentäen muutama minuutti. Kun puuro alkaa selvästi sakeutua, mutta rakenne on edelleen melko nestemäinen, nosta puuro pois liedeltä (puuro hyytyy lisää jäähtyessään, joten sitä ei kannata keittää liian kuivaksi).

Lisää siemenet ja anna jäähtyä, kauho aamiaiskulhoon ja valuta päälle juoksevaa hunajaa.


kaurapuuro2.jpg

 


 

Suklaamoussepuuro (gluteeniton)

30. huhtikuuta 2014

Kuulostaa hyvältä, eikö! Niin minustakin, siksi testasin tätä ohjetta heti kun näin sen Outi Rinteen raakaruokakeittokirjassa (älä pelästy, en ole mikään raakaruokailijahihhuli). On vastustamaton ajatus saada suklaamoussea aamiaiseksi, varsinkin, kun se on terveellistä. Muokkasin tosin alkuperäistä ohjetta hiukan eli lisäsin mukaan jogurttia. Jogurtti pyöristää puuron makuja, kuohkeuttaa rakennetta ja saa koko homman maistumaan mukavasti maitosuklaalta. Raakakaakaojauheenkin vaihdoin tavalliseen kaakaojauheeseen, mutta voit toki käyttää kumpaa tahansa.   
Puuro on hyvä aamiainen etenkin keliaakikoille (tattarissa ei ole gluteiinia). Suosittelen käyttämään tehosekoitinta puuron valmistukseen (ei esim. sauvasekoitinta), sillä niin rakenteesta tulee paljon tasaisempi.

Vinkki: Viimeistelyyn tarkoitetut marjat voi hyvin laittaa mukaan tehosekoittimeen. Etenkin mustaherukka toimii hienosti puuron muiden makujen kanssa.

Resepti sovellettu kirjasta Raakaruoka-aika: herkkuja ilman hellaa ja uunia.

Yhdelle

1 dl kokonaisia tattarisuurimoita
2 rkl auringonkukansiemeniä
5-7 kuivattua luumua
2 dl vettä
1,2 dl maustamatonta jogurttia
1 rkl hyvälaatuista kaakaojauhetta
2 tl vaahterasiirappia
¼ tl vaniljajauhetta

Viimeistelyyn

tuoreita marjoja, esimerkiksi vadelmia tai mustaherukoita


Huuhtele tattari
pariin kertaan ja laita likoamaan runsaaseen veteen yön yli. Lisää mukaan myös auringonkukansiemenet. Laita toiseen astiaan kuivatut luumut ja 2 dl vettä ja anna niidenkin liota yön yli.

Siivilöi aamulla tattari ja auringonkukansiemenet ja huuhtele. Laita tehosekoittimen kulhoon ja lisää mukaan luumut liotusvesineen, jogurtti, kaakaojauhe, vaahterasiirappi ja vaniljajauhe. Sekoita voimakkaasti kunnes rakenne on kuohkea, tasainen ja moussemainen.

Laita aamiaiskulhoon ja viimeistele marjoilla.

 

tattaripuuro2.jpg

 


 

Banaani-nokkossmoothie

2. toukokuuta 2014
 

Tämä smoothie on helppo, terveellinen, herkullinen ja edullinen – tuoreita nokkosia saa tosin Suomesta vain loppukeväästä ja kesällä, mutta onneksi talvella smoothieita voi tehdä lukemattomin erilaisin variaatioin. Tuoreen nokkosen aromaattinen maku pääsee smoothiessa kunnolla oikeuksiinsa, ja tulee hyvä mieli kun osan aamiaisestaan saa kiskaistua takapihan pusikosta. Älä tosin noudata tätä ohjetta liian kirjaimellisesti, sillä nokkoset pitää aina kerätä puhtaasta paikasta eikä koskaan ulkokäymälöiden lähettyviltä, sillä ne imevät itseensä maaperän typpeä.

Mielestäni vihersmoothiet ovat yleensä kuvottavia, mutta tämä kombo ei maistu liian ”vihreältä”, kunhan sinulla on käytössäsi tehosekoitin, joka pistää nokkosen tarpeeksi pieneksi silpuksi ja poistaa polttavuuden. Banaani ja maapähkinävoi on loistoyhdistelmä, joka toimii myös ilman nokkosta.

Alkukesästä nokkoset ovat parhaimmillaan, mutta voit huoletta käyttää niitä kasvukauden loppuun saakka. Käytä lehtiä, kasvin kärkiosia tai kokonaisia nuoria versoja (korkeus 10-20 cm), ja säilytä keräämäsi tuoreet nokkoset jääkapissa. Hyvä idea on myös kerätä ja kuivattaa nokkosta ja sitten jauhaa se terveelliseksi nokkosjauheeksi. Jauhetta voi käyttää vitamiinilisän tapaan esimerkiksi smoothien seassa tai veteen sekoitettuna. Kuivatuista nokkosen lehdistä voi keittää myös teetä.

 

DSC_0862.JPG DSC_0861.JPG


Muistakaa muuten nuuhkia nokkosia kerätessänne niitä, tuoksu on mielettömän hyvä. Pää nokkosämpärissä voisi viettää kokonaisen päivän ja muistella lapsuuden kesäpäiviä...

Maapähkinävoita saa edullisesti esimerkiksi Lidlistä.

n. 8 dl valmista smoothieta

2 viipaleina pakastettua, kypsää banaania
kourallinen tuoretta nokkosta tai maun mukaan
250 g rasvatonta maitorahkaa
1 dl jogurttia
2 dl maitoa
1 kukkurallinen rkl maapähkinävoita
1 rkl kaura- tai vehnäleseitä
½ tl kanelia
(1 tl tyrnirouhetta)


Laita kaikki
smoothien ainekset tehosekoittimeen. Sekoita voimakkaasti kunnes rakenne on tasainen, ja kaada aamiaiskulhoihin. Jos haluat juoksevampaa smoothieta, lisää maidon määrää.

 

nokkosbanaanismoothie.jpg

 


 

Terveellisemmät punajuurisämpylät

3. toukokuuta 2014

Nämä eivät valmistu aivan yhtä käden käänteessä kuin aikaisemmat aamiaisreseptit, mutta viikonloppunahan on aikaa. Ja sämpylät on todella helppo tehdä, kunhan vain malttaa odotella kohotusajan.
Sämpylät ovat tällä listalla siksi, että harva asia hyväilee henkistä terveyttä yhtä paljon kuin tuoreet, vastapaistetut sämpylät viikonloppuaamuna. Sen lisäksi ne ovat yksi parhaista keinoista käyttää hyödyksi jääkaappiin unohtuneita ruoka-aineita. Taikinaan voi heittää melkein mitä tahansa: raastettua porkkanaa, palsternakkaa, punajuurta tai omenaa, hummuksen jämät, pilkottuja oliiveja, pähkinöitä jne. Taikina imee itseensä ainekset sen verran tehokkaasti, että on turha pelätä muutaman ruokalusikallisen esimerkiksi hummusta muuttavan maussa juuri mitään. Ruokahävikki sen sijaan pienenee.

Hassen ja minun suosikki ovat punajuurisämpylät. Ne ovat hellän värisiä ja todella meheviä. Punajuuren kanssa sopivat hyvin yhteen esimerkiksi hassel- tai saksanpähkinät, mutta käytä ihmeessä mitä siemeniä tai pähkinöitä sinulta sattuu kaapista löytymään. Käytä mielellään luomuvehnäjauhoja, joita saa nykyään tavallisistakin kaupoista kiitettävän edullisesti. Suosi mahdollisuuksien mukaan myös kotimaista – esimerkiksi hampun siemeniä ja -rouhetta saa myös kotimaisina versioina.
Oliiviöljy antaa sämpylöihin hyvän maun, mutta voit hyvin käyttää myös esim. rypsiöljyä.


noin 15 sämpylää


2 keskikokoista punajuurta
4 dl kevytmaitoa
2 dl vettä
1 pussi (11 g) kuivahiivaa TAI 25 g tuorehiivaa
1 rkl hunajaa (jos kiinteää, sulata juoksevaksi)
2 tl suolaa
4 dl kaurahiutaleita
n. 0,5 dl hasselpähkinöitä/auringonkukansiemeniä/saksanpähkinöitä tms.
n. 0,5 dl hamppurouhetta tai pellavarouhetta
3 dl (puolikarkeita) spelttijauhoja
1 dl grahamjauhoja
n. 3 dl vehnäjauhoja
1 dl oliiviöljyä


Raasta punajuuret
ja laita sivuun.

Yhdistä maito ja vesi suuressa kulhossa ja lämmitä mikrossa 42 asteeseen eli hiukan käden lämpöä lämpöisemmäksi (jos käytät tuorehiivaa, nesteen pitäisi olla käden lämpöistä eli 37 asteista).

Lisää hiiva, hunaja ja suola ja sekoita kevyesti vispilällä.

Lisää seokseen kaurahiutaleet, siemenet/pähkinät ja hamppu- tai pellavarouhe. Lisää mukaan myös raastettu punajuuri sekä speltti- ja grahamjauhot ja sekoita ainekset yhteen kauhalla.

Alusta käsin joukkoon vehnäjauhoja kunnes taikina alkaa irrota käsistä ja kulhosta – älä tee taikinasta liian kuivaa! Alusta sitten mukaan oliiviöljy.

Peitä kulho liinalla ja laita sämpylätaikina kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan noin tunniksi.

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.

Leivo taikinasta jauhotetuin käsin kauniita palloja ja anna kohota leivinpaperilla vuoratulla uuninpellillä liinan alla vielä noin 10-15 minuuttia.  

Paista sämpylöitä uunin keskitasolla noin 15-20 minuuttia.

Tarjoa sämpylät hiukan jäähtyneinä esimerkiksi juuston, hyvän lihaleikkeleen, tomaattiviipaleen ja basilikan lehden kanssa. Sämpylät ovat parhaimmillaan tuoreina, joten ne mitä et syö heti kannattaa pakastaa ja sulattaa tarvittaessa.

 

smpylt.jpg

 


 

Bircher-mysli ja mausteinen mansikkahillo

4. toukokuuta 2014


Tämä aamiainen on napakymppi: todella helppo ja nopea sekä uskomattoman hyvänmakuinen. Voit tehdä kaiken valmiiksi edellisenä iltana, jolloin aamulla voit vain nauttia. Lisukkeeksi tehtävä terveellinen, keittämätön mansikkahillo saa sokerinhuuruiset kaupan mansikkahillot kalpenemaan. Ihan totta. Mansikoiden on tosin oltava hyvälaatuisia: jos teet tätä kesällä, käytä tuoreita suomalaisia mansikoita. Talvella olisi suotavaa, että pakkasestasi löytyisi kesällä pakastettuja mansikoita. Ne kelpaavat aivan yhtä hyvin tähän kuin tuoreet. Mansikoita kannattaa ostaa laatikoittain toreilta kesällä, kun ne ovat halvimmillaan ja pakastaa urakalla. Sitten voit käyttää niitä myös esim. smoothieissa. Jos haluaa säästää tilaa, mansikat kannattaa pakastaa valmiina survoksena. Mikäli mustapippuri ohjeessa hämää, niin suotta: mansikat ja mustapippuri ovat oiva yhdistelmä.

Ohjeen mansikkahilloa kannattaa harkita myös esimerkiksi pannukakkujen tai lettujen kaveriksi. Muista kuitenkin, ettei hillo säily sokerihillojen tavoin.

Ohje hieman mukaillen My New Roots -blogista.

Ohjeesta saa kaksi isoa annosta tai neljä pientä

Bircher-mysli

4,5 dl kaurahiutaleita
5,2 dl maitoa (myös esim. manteli- tai soijamaito käyvät hyvin)
0,5 tl sitruunamehua
2-3 rkl pellavan tai hampunsiemeniä

Mausteinen mansikkahillo

1 l mansikoita
1 pieni luomuappelsiini
½ vaniljatanko
0,5 tl jauhettua kardemummaa
4 mustapippuria
¼ tl kanelia
¼ tl jauhettua inkivääriä
1 rkl hunajaa
hyppysellinen suolaa
1 tähtianis

Lisäksi

Maustamatonta jogurttia


Mittaa
kaikki Bircher-myslin ainekset astiaan ja laita vetäytymään jääkaappiin yön yli.

Perkaa ja puolita mansikat, laita ne kulhoon ja survo esim. perunanuijalla niin, että mansikat soseutuvat, mutta mukaan jää myös kokonaisia palasia tuomaan rakennetta.

Viillä vaniljatanko auki veitsellä ja kaavi siemenet mansikkaseoksen joukkoon. Lisää sitten tankokin mukaan antamaan makua.

Raasta appelsiinin kuori hyvin hienoksi (älä raasta mukaan kuoren alla olevaa valkoista osaa) ja murskaa mustapippurit morttelissa. Lisää appelsiinin kuoriraaste, murskatut mustapippurit sekä kaikki muut mausteet mansikoiden sekaan. Anna maustua jääkaapissa muutamia tunteja tai yön yli. Maku vain paranee, jos hillo saa olla jääkapissa pari päivää. Tähtianista ja vaniljatankoa ei ole tarkoitus syödä.

Kun aamiaishetki koittaa, lado kulhoon kerroksittain Bircher-mysliä, mansikkahilloa ja maustamatonta jogurttia. Nauti.

 

bircher.jpg

 


 

Omenahässäkkä eli ruis-omenapuuro

5. toukokuuta 2014

Tämä on aivan loistava aamiainen silloin, kun omenakausi on villeimmillään ja omppuja pursuaa ovista ja ikkunoista. Tuntuu hyvältä tehdä välillä jotain terveellistä kaiken maailman omenapiirakoiden sijaan! Itse asiassa tämä puuro sai kylläkin inspiraationsa juuri omenapiirakasta, ja aamuinen keittiö tuoksuu melkoisen makealta hässäkkää keitellessä. Kehitin tämän aamiaisen asuessani Cardiffissa, kun sunnuntaitorilta sai kaikenlaisia omenalajikkeita lähes ympäri vuoden. Itse pidän kirpeistä omenoista, ja ne sopivat tähän puuroon hyvin. Cardiffissa kaupasta sai vain kovia, ei puuroutuvia ruishiutaleita, ja niitä käytettäessä osa reseptin ruishiutaleista pitää korvata kaurahiutaleilla, jotta rakenteesta tulisi hyvä.

Omenahässäkkä maistuu hyvin myös lapsille.

Kaksi annosta (jos et syö paljon aamuisin, tästä riittää kolmellekin)

3 omenaa (4, jos omenat ovat pieniä)
4 dl hyvälaatuista, tuorepuristettua omenamehua
2 dl vettä
2 dl ruishiutaleita (tai 1,5 dl ruishiutaleita ja 0,5 dl kaurahiutaleita, jos ruishiutaleet eivät ole puuroutuvaa laatua)
1 tl kanelia
hieman raastettua kokonaista muskottipähkinää (huomattavasti paremman makuista kuin pussissa myytävä muskottijauhe)
hyppysellinen suolaa

Viimeistelyyn

kourallinen mantelilastuja
juoksevaa hunajaa


Poista omenoista
kota ja pilko pieniksi kuutioiksi. Omenoita ei pidä kuoria.

Laita omenamehu, vesi, omenakuutiot ja mausteet kattilaan. Kiehauta ja anna porista hiljalleen noin 10 minuuttia, eli kunnes omenat alkavat tummua ja tuntuvat selvästi pehmeiltä. Keittiösi tuoksuu mahtavalle!

Lisää sitten ruishiutaleet ja anna keittyä vielä noin 5-8 minuuttia (tämä riippuu käyttämistäsi hiutaleista).

Kun puuro on valmista, hiutaleet ja omenat ovat saostuneet ja seoksen rakenne on selvästi puuromainen. Älä kuitenkaan päästä puuroa kuivumaan liikaa.

Anna jäähtyä hiukan ja laita aamiaiskulhoon. Viimeistele ripottelemalla mantelilastuja päälle ja valuta mukaan vielä hiukan hunajaa maun mukaan.

 

omenapuuro.jpg