Mustatorvisienipizza

Tässä pizzassa mahtavan makuiset mustatorvisienet loistavat pääosassa. Sienien pitää siis olla ehdottoman tuoreita. Kun aineksia on vain muutama, tulee niiden kaikkien olla hyvälaatuisia. Älä missään nimessä käytä tavallista mozzarellaa buffalomozzarellan sijaan! Tärkeä asia on myös pizzakivi – sen avulla pizzan pohjasta tulee rapea ja herkullinen. Pizza pitää koota salamannopeasti kuumalle pizzakivelle, joten toinen käsipari on hyödyksi.

Reseptissä on sovellettu Antto Melasniemen pizzan perusohjetta.

Pizzapohja (3-4 valmista pohjaa)

2 1/2 dl kylmää vettä
n. 5 g tuorehiivaa
ripaus sokeria
1 rkl rypsiöljyä
n. 6 1/2 dl durumvehnäjauhoja
1 rkl suolaa

Tomaattikastike (3-4 pizzapohjalle)

400 g hyvälaatuista tomaattimurskaa
1/2 dl hyvää oliiviöljyä
n. 2 tl suolaa
runsas kourallinen tuoretta, silputtua basilikaa

Täytteeseen

n. 1,5 l tuoreita mustatorvisieniä
250 g buffalomozzarellaa
100–150 g parmesaania
muutama kourallinen tuoretta rucolaa

Lisäksi tarvitset

oliiviöljyä

 

Valmista ensin pizzapohja. Taikinan voit tehdä joko monitoimikoneen kulhossa tai käsin – monitoimikoneella se on helpompaa. Liota hiiva ja sokeri kylmään veteen ja lisää öljy. Sekoita tasaiseksi ja lisää sekaan pikkuhiljaa koneen käydessä 2/3 jauhoista, niin että muodostuu löysä taikina. Anna koneen sekoittaa pohjaa 5-10 minuutin ajan (tai vaivaa taikinaa käsin vartin verran), jotta saat taikinaan sopivan sitkon. Sammuta kone ja anna taikinapohjan levätä kulhossa 20 minuuttia. Lisää sitten loput jauhoista sekä suola ja anna koneen käyttää taikina kunnolla tasaiseksi. Anna taikinan nousta peitettynä kaksinkertaiseksi.

Lämmitä uuni 300 asteeseen. Esilämmitä pizzakiveä uuniritilän päällä 10-15 minuuttia kun teet muita valmisteluja.

Valmista tomaattikastike. Sekoita kaikki tomaattikastikkeen ainekset keskenään kattilassa. Keitä tomaattikastiketta parin minuutin ajan. Kastikkeen on tarkoitus olla suolaista.

Esivalmistele täytteet. Raasta parmesaani, revi mozzarellapallot käsin palasiksi ja huuhtele rucola. Pienet mustatorvisienet voit käyttää sellaisenaan täytteeseen, isot repiä puoliksi.

Valmistele työtaso. Laita kaikki täytteen ainekset kätevästi esille niin, että täytteen kokoaminen pizzalle käy mahdollisimman nopeasti. Laita esille myös pullo oliiviöljyä.

Jaa noussut taikinapallo jauhotetulla leivinpöydällä kolmeen osaan ja kauli niistä ohuita, pyöreitä taikinapohjia.

Ota esilämmitetty pizzakivi uunista ritilän päällä ja nosta sille yksi taikinapohja. Taikina alkaa kypsyä heti kuumalla kivellä, joten lado täytteet nopeasti pohjan päälle: ensin tomaattikastike, sitten sienet, mozzarella ja parmesaani. Lorauta reunoille oliiviöljyä. Nosta uunin keskitasolle ja anna paistua 2-4 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä ja juustotäyte sulanut.

Viimeistele uunista tullut pizza tuoreilla rucolan lehdillä. Toista samat työvaiheet lopuille pizzapohjille ja nauti mahdollisimman nopeasti.

Resepti on matkakertomuksesta Viisi päivää Italiassa: Napoli ja Capri.

 

DSC_1772.JPG