30. syyskuuta 2014
Avokadosta ja kaakaomassasta voi valmistaa yllättävän paheellisen makuista moussea, joka todella tyydyttää makean- ja suklaanhimon! Tässä reseptissä mousse yhdistetään pähkinästä valmistettuun pohjaan, ja tuloksena on houkuttelevan näköisiä ja suorastaan juhlavia minimoussepiiraita. Pohjaa ja täytettä voi varioida monin tavoin esimerkiksi käyttämällä erilaisia pähkinöitä tai maustamalla täytettä mielensä mukaan.
Piiraat yllättävät täyteläisyydellään, ja tietenkin (uskallanko sanoa) terveellisyydellään. Kevyiksi näitä ei voi varsinaisesti kutsua, mutta avokadojen ja saksanpähkinöiden rasva on hyvälaatuista. Nauti kuitenkin kohtuudella.
Soijakastike syventää suklaan makua suolan tavoin - älä huoli, sitä on vain tilkka!
Lopuksi tärkeä huomio: Älä missään nimessä jätä vadelmia pois reseptistä! Tuoreet vadelmat piiraan päällä kruunaavat kokonaisuuden ja tuovat vastapainoa tuhdille täytteelle.
Neljälle
Pohja
2,7 dl saksanpähkinöitä
0,5 dl kookoshiutaleita
1 rkl vaahterasiirappia
hyppysellinen suolaa
Täyte
2 kypsää avokadoa
n. 50 g kaakaomassaa (raakakaakaomassaa on luultavasti helpointa löytää)*
1 rkl kaakaojauhetta
2-3 rkl vaahterasiirappia
7 pehmeää taatelia pieneksi revittynä
1 tl laadukasta vaniljauutetta
¼ tl soijakastiketta
(1 rkl Frangelico-likööriä tai muuta pähkinälikööriä)
Pinnalle
vadelmia
* Lue lisää kaakaon ja raakakaakaon eroista täältä
Jauha saksanpähkinät ja kookoshiutaleet tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa hienoksi jauheeksi. Voit jättää mukaan muutamia pähkinäsattumia. Kaada valmis jauhe kulhoon ja sekoita mukaan vaahterasiirappi ja suola. Rakenne on hyvä, kun massa on melko tahmeaa ja pysyy lusikalla painaessa hyvin kasassa.
Paina massa neljään muffinivuoan koloon, mutta älä vuoraa reunoja ylös asti. Tärkeämpää on, että massaa on riittävän paksu kerros, jotta saat ”pähkinäkupit” irti vuoasta myöhemmin. Laita muffinivuoka pakastimeen noin puoleksi tunniksi tai kunnes piiraspohjat ovat jähmettyneet.
Valmista täyte: Sulata kaakaomassa kerroskattilassa miedolla lämmöllä. Jos sinulla ei ole kerroskattilaa, laita vettä lämpenemään isoon kattilaan ja laita pienempi kattila sen päälle. Vesi ei saa koskettaa päällimmäisen kattilan pohjaa. Suklaan pitää antaa sulaa hiljalleen, jotta se ei pala kattilan pohjaan.
Kuori avokadot, poista siemenet ja lusikoi sisus kulhoon. Lisää täytteen muut ainekset ja sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella.
Ota muffinivuoka ulos pakastimesta ja irrota piiraspohjat vuoasta veistä apuna käyttäen. Lusikoi täytettä runsaasti pohjille ja koristele vadelmilla. Jos täytettä jää yli, laita se jääkaappiin ja nauti seuraavan päivän kuluessa.