Gino


Gino on varsinainen Tukholman nimikkojälkkäri. Alunperin Tukholmalaisessa P.A. & CO -ravintolassa vuosia sitten kehitetty Gino löytyy monien ruotsalaisten ravintoloiden jälkiruokalistalta, ja se on hienosta nimestään huolimatta superyksinkertainen jälkiruoka, jonka taikoo valmiiksi hetkessä. Sopii valkosuklaan ystäville. Alkuperäisen ohjeen hedelmät ovat mansikka, banaani ja kiivi, mutta hedelmiä voi muunnella maun mukaan. Mukaan kannattaa kuitenkin ottaa jotain happamia hedelmiä, ettei valkosuklaan makeus ammu yli. Älä unohda jäätelöä – jutun juju on siinä, että sula valkosuklaa sekoittuu vaniljajäätelöön ja hedelmien mehuun.

4 annosta

250g tuoreita mansikoita
2 kiivi-hedelmää
1 banaani
130-150g valkoista suklaata

Lisäksi

Hyvää vaniljajäätelöä


Lämmitä
uuni 225 asteeseen.

Perkaa ja kuutioi mansikat. Kuori ja viipaloi kiivit ja banaani suunmyötäisiksi palasiksi.

Raasta valkosuklaa, tai pilko aivan pieneksi.

Levitä hedelmäpalat laakeaan uunivuokaan, ja ripottele valkosuklaa tasaisesti hedelmien päälle melko paksuksi kerrokseksi.

Paista uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia (koko ajan silmällä pitäen), kunnes valkosuklaa sulaa ja alkaa paahtua ruskeaksi. Voit halutessasi nostaa ginon uunin ylätasolle paistamisen loppuvaiheessa.

Tarjoile hyvän vaniljajäätelön kera.

Resepti on matkakertomuksesta Tuhto kohti Tukholmaa.

 

DSC_2621.JPG