Ahvenanmaan pannukakku ja marsalamarinoidut luumut

Tässäpä mainio Ahvenanmaan pannukakun resepti. Ohjeella voi tehdä joko mehevän ja paksun pannarin Michael Björklundin Smakbyn tapaan, tai normaaliin tapaan ohuen ja rapsakamman uunipellillä. Perinteisen luumuhillon sijaan pannari tarjotaan marsalassa marinoitujen luumujen ja kermavaahdon kera. Enemmän aikuiseen makuun, siis. Jos luumut eivät ole suosikkisi, älä huoli – pannari on herkullista myös esimerkiksi jäätelön ja mansikkahillon kanssa.

Ahvenanmaan pannukakku (1 uunipellillinen)

Riisipuuroa varten tarvitset (tai jos sinulla on valmista riisipuuroa, tarvitset sitä noin 4 dl)

1 rkl voita
1,5 dl riisipuuroriisiä
0,7 dl Vana Tallinn -likööriä
1,5 dl vettä
8 dl maitoa

Lisäksi tarvitset pannukakkuun

4 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
5 rkl voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 runsas rkl kardemummaa

Marsalassa marinoidut luumut

4 dl vettä
2 pussia Rooibos-teetä
5 rkl marsala-viiniä
n. 4 dl kuivattuja luumuja

Tarvitset myös

voita vuoan voiteluun
löysäksi vatkattua kermavaahtoa

 

Luumujen pitää marinoitua yön yli, joten tee ne ensin. Kiehauta vesi ja laita teepussit hautumaan sinne 5-10 minuutiksi. Ota pussit pois ja anna teen jäähtyä. Kaada tee kulhoon, lisää marsala ja luumut (tarkista, että luumut peittyvät nesteeseen). Peitä kulho tuorekelmulla ja laita jääkaappiin maustumaan yön ajaksi. Ei haittaa, jos luumut marinoituvat parikin päivää – niistä tulee vain parempia!

Riisipuuroa varten sulata ruokalusikallinen voita paksupohjaisessa kattilassa ja kuullota riisiä siinä hetki. Lisää Vana Tallinn ja anna imeytyä riisiin, koko ajan sekoittaen. Lisää vesi ja anna senkin imeytyä. Kaada kattilaan maito ja anna puuron tekeytyä keskilämmöllä noin 40 minuuttia, pitäen sitä silmällä, ettei puuro pala pohjaan. Anna valmiin puuron jäähtyä. Jos sinulla on valmista riisipuuroa, tarvitset tähän ohjeeseen noin 4 dl.

Kuumenna uuni 225 asteiseksi ja voitele lasagne-vuoka tai vastaavan syvyinen ja kokoinen astia (jos haluat paksun ja mehevän pannarin). Jos haluat perinteisen pannarin, voit käyttää tavallista, leivinpaperilla vuorattua uunipeltiä.

Vatkaa kananmunat kevyesti ja sekoita kananmunien joukkoon puuro, jauhot, maito, 2 rkl sulatettua voita, sokerit, suola ja kardemumma. Kaada pannariseos vuokaan tai uunipannulle, viskaa päälle loput 3 rkl voita nokareina ja paista uunissa keskitasolla noin 20 minuuttia tai kunnes pannarin pinta on kauniin ruskea. Paksumman pannukakun kanssa paistoaika on pidempi, noin 40 minuutia.

Tarjoa marsalassa marinoitujen luumujen ja kermavaahdon kera. Voit valuttaa päälle myös hiukan luumujen hyvänmakuista marinointilientä.

Resepti on matkakertomuksesta Ah, Ahvenanmaa.

 

DSC_1698.JPG