Kesän värit Saimaalla
14. elokuuta 2014
Kun suomalaiselle mainitsee sanan Saimaa, kuuluu vastaus onnellisena hyrinänä ja mieluisina muistoina. Pehmeä ja sopuisa järvivesi jättää jäljen, jota suolaiset tyrskyt eivät onnistu hiomaan pois.
Mustikkarättänä ja kardemummakermaa (resepti jutun lopussa).
Ohdakkeet uhmaavat heinäkuun kuumuutta seisten pystypäin auringon leimussa. Vesi syöksyy puiden juurista latvoihin, ja maitohorsmat kiipeävät tien piennarta ylöspäin uneksien valkoisia ajatuksia pilviä kohti.
Leinikit katselevat kultaisilla silmillään lempeästi taivasta, lupiinit ovat luopuneet kukistaan ja kantavat haikeuttaan harmaissa säkeissä.
On kesän korkea keskipäivä, ja ajamme kohti Punkaharjua.
Kaksi vaaleanpunaista taloa
Olin etukäteen kovasti odottanut Punkaharjun valtionhotellissa vierailua. Punkaharjun valtionhotelli on Suomen ensimmäinen matkailuhotelli, jonka juuret juontavat vuoteen 1845. Alun perin metsänvartijan talona toiminut rakennus perustettiin keisari Nikolai I:n avustuksella. Olen monesti ihastellut vaaleanpunaista pitsihuvilaa kuvista, ja majoittumisen sijasta päätimme testata paikan lounaan. Lounaan hinta - 28 euroa henkilöltä - oli suolainen, mutta olin jostain syystä vakuuttunut että ruoka tulisi olemaan hyvää. Ehkä siksi, että Punkaharjun valtionhotellin ravintolan taustalla vaikuttavat Eat & Joy -maatilatoriakin Helsingissä pyörittäneet tahot.
Valtionhotellin lounas tarjosi kuitenkin muuten antoisan reissumme karvaimman pettymyksen. Jo alkuruokapöytä sai epäileväiseksi: bulkkioliiveja, einesravioleja, ”kuskussalaattia”, joka oli vain keitettyä kuskusta ja pari vihannesta sekoitettuna, ilman kastiketta. 28 euron hintaan olisin buffet-muotoiselta lounaalta odottanut kahta lämmintä pääruokavaihtoehtoa ja pienimuotoista jälkiruokapöytää, mutta tarjolla oli vain yksi pää- ja jälkiruoka, jotka molemmat olivat mauttomia. Pääruokana olleessa unkarilaisessa lihapadassa hauduttamattomat lihapalat ja raaka riisi jytkyivät suussa, ja jälkiruokana ollut trifle oli tylsä. Pieni kyselykierros matkan jälkeen paljasti, ettemme olleet ainoat, joilla on paikasta harvinaisen huonoa sanottavaa. Todella kurja juttu, sillä valtionhotellissa olisi kauniin talon ja sijainnin puolesta paljonkin potentiaalia. Toivottavasti majoittumispuolen asiat ovat paremmalla tolalla.
Savon seudulta löytyy kuitenkin toinenkin vaaleanpunainen talo, josta saa ruokaa – nimittäin Tertin kartano Mikkelissä. Olemme yöpyneet ja illallistaneet kartanossa aiemmalla vierailulla, ja olimme erittäin tyytyväisiä niin ruokaan, palveluun kuin miljööseen. Aamiainen oli Tertissä erityisen hyvä, ja hinta-laatu -suhde kohdallaan. Suosittelemme!
Punkaharjun valtionhotelli
Tertin kartano
Kirkot ulkoa, baarit sisältä
Ensimmäisenä yönä majoituimme Punkaharjulla Korkeatupa-nimisen paikan ”kääpiömökissä”. 39 euron hinta oli passeli ja omistajapariskunta lupsakka ja ystävällinen.
Heinäkuun ilta ja Korkeatuvan pihapiiri
Vierailimme Korkeatuvalta Kerimäelle katselemaan Suomen suurinta puukirkkoa, ja mieleeni tuli taas Madventures-Rikun loistava matkavinkki numero 1: Kirkot ulkoa, baarit sisältä. Baarin sijaan yritimme päästä sisään vanhaa tunnelmaa huokuvaan Katrianna-kahvilaan kirkon vieressä, mutta kahvila oli ikävä kyllä suljettu yksityistilaisuuden vuoksi.
Kerimäen kirkko
Pyöräytimme Korkeatuvan kesäkeittiössä meille vielä tuorepeston mukaan retkiastiaan ja suuntasimme kohti seuraavaa etappia eli Koloveden kansallispuistoa, yhtä maailman tärkeimmistä saimaannorpan suojelualueista.
Kolovesi, rakastettuni
Auringon säteet hyppelevät tumman veden pinnassa kuin hopeaiset kalat. Hiljaisuuden rikkoo vain rytmikkäästi järven pintaan maiskahteleva mela kajakkimme lipuessa jossain päin Kolovettä. Kauankohan olemme jo olleet täällä? Mitä kello on? Ei niin väliä, sanoo kajakki, ja jatkaa rauhallista etenemistään.
Pidämme tauon yhdellä telttapaikoista. Joku on jättänyt kukkamekkonsa kuivumaan kalliolle. Pulikoimme vedessä, maistelemme Savonlinnan torilta ostamiamme makeita herneitä ja savolaisia erikoisuuksia: lörtsyjä ja supikkaita, eli lanttu- ja porkkanatäytteisiä piiraita. Yhtäkään kesämökkiä ei näy, ja karut kallioseinämät nousevat paikoin 40 metrin korkeuteen. Maisema tuntuu ikiaikaiselta, mitä se epäilemättä onkin – kuin veitsellä lohkaistuja kiven järkäleitä rantapenkereellä, luolamiesten jälkeensä jättämiä maalauksia, jääkauden kädenjälki kaikkialla harvinaisen muuttumattomana.
Taukopaikalla
Päivä on ollut kuuma ja tuuleton. Nyt aurinko vihdoin laskee, ja veteen muodostuu kimalteleva silta. Sitäkö pitkin aurinko menee kotiin? Vaistomaisesti melon sillan keskelle, haluan katsoa mihin se vie.
Ilta-auringossa saavumme jyrkänteiden reunustamalle selälle, männyt kumartuvat korkeuksista ja katsovat järkähtämättä veteen. Elämä on kovin äänetöntä laineiden alla. Kuinka rauhallinen olo tulee, kun kelluu vedessä ja painaa pään pinnan alle. Pelkkää pehmeää kohinaa. Nojaan taaksepäin ja pysähdyn, nyt ei kuulu edes melan ääntä. Veden alla oleva hiljaisuus heittää kätensä järven yli.
Teemme lopulta leirin yksinäiselle pikku saarelle. Teltta pystyyn, pastat kiehumaan trangiaan, ja pian meillä on valmiina eräpestoateria. Pieni hiiri tulee tervehtimään. Älä pelkää, ystävä.
Eräpestoa evääksi
Maalaus? Ei vaan auringonlasku telttakankaan lävitse
Seuraavana päivänä matka jatkuu, olemme meloneet jo Koloveden puoliväliin. Hasse tarkkailee lokkeja, jotka näyttävät kärkkyvän jotakin vedestä. Mutta mikä tuo on? Vedestä pilkistää kupera puolipallo, ”jolla ei ole nokkaa” Hasse innostuu ja kaivaa jo kiikareita kajakin pyöröaukosta. Ja kyllä vain! Norpan kuono ja sieraimethan ne siinä. Loppumatkan tuijotamme pieniä aaltoja silmä kovana ja onnistumme näkemään norpan kuonon jopa useita kertoja, mutta ujo-piimä ei suostu näyttäytymään enempää. Saavutuksena voi tosin pitää tätäkin: Saimaannorppia on koko maailmankaikkeudessa noin 300 yksilöä, joista viitisentoista asuttaa Kolovettä.
Saimaan alueella voi meloa ja etsiä norppia myös esimerkiksi Linnanveden kansallispuistossa, mutta Koloveden arvon ymmärtää kun katsoo sitä kartalta; houkutteleva ja pienipiirteinen vesilabyrintti suorastaan kutsuu kajakkeja luokseen. Koloveden etuna on myös se, ettei lähes missään alueella saa ajaa moottoriveneillä, ja hiljaisuus ja rauhallisuus ovat omaa luokkaansa.
Kolovesi
Muikkuja, muikkuja, muikkuja
Suuni on muikunmuotoinen ja sieltä tulee vain muikkujuttuja. Haluan maistaa muikkuja torilla, haluan paistaa niitä itse. Savonlinnan torin Kalamiehen kojusta saamme maistuvan muikkusannoksen, ja samaiselta torilta voi ostaa muikkuja myös mukaan. Helteisenä kesäpäivänä oloa viilentää läheisen panimoravintola Huvilan oma vehnäolut.
Muikkukoju Savonlinnan torilla
Savonlinnan tori
Hurautamme seuraavaan majapaikkaan, Rantasalmen lomakylään, josta olemme vuokranneet erämökin epäilyttävän edullisesti – lähes 30 neliön mökki, iso piha ja oma ranta 50 euroa yö, erämökille ominaisesti omassa rauhassa. Mökissä ei ole sähköä, ei valoja, kaasujääkaappi ja -liesi löytyvät. Varustelutaso ja siisteys ovat sanottakoon mukiinmenevällä tasolla. En ole paikasta aivan vakuuttunut.
Onneksi meillä on mukanamme matkariippumatto, joka onkin Madventuresin loistava matkavinkki numero 2. Matkariippiksemme roikkuu pian rannan puiden välissä. On totisesti hyvä idea pitää riippis aina matkalla mukana. Sen uumenissa luemme ja katselemme säännöllisin väliajoin kutsuvaa järveä.
Rantasalmen lomakylän erämökki
Illalla kulauttelemme kuohuviiniä laiturilla, kun näemme veden pinnassa etenevän tumman pään. Majava! Ristimme sen heti Masaksi, ja kertaheitolla epäilyksiä herättänyt erämökki muuttuu loistopaikaksi. Masa elelee puolisonsa Maijan kanssa vastapäisellä rannalla, ja pääsemme seuraamaan pariskunnan elämää vielä seuraavanakin iltana. Masa jaksaa riuhtoa perässään vedessä kokonaisia nuoria pihlajia, ja kerran se nyhtää järven pohjasta kasvin ja jää herkuttelemaan sitä vain muutaman metrin päähän rantatöyräälle, meihin päin tiiraillen.
Seuraamme hienoa eläinkokemusta liikkumattomina. Ihmisten maailmassa arvostetaan paljon puhuvia, mutta luonto näyttäytyy hiljaiselle. Mesiangervojen hunajainen tuoksu leijailee ilmassa, yön tullen lepakot pyydystävät hyönteisiä veden rajaan sinkoillen.
Masa ja pihlaja
Valoisalla sisäterassilla nautimme myöhään itse valmistamiamme muikkuja perunamuusin ja kahden kastikkeen kera: tilli- ja kaprisvoisulan. Lisukkeeksi kalan parasta salaattikaveria, tillillä ja sitruunalla maustettua nuorta kesäkurpitsaa. Jälkiruoaksi savolaista jälkiruokaerikoisuutta, mustikkarättänää lähimetsän mustikoista.
Maistui
Kesäkurpitsa-tillisalaatti
Englantilainen teehuone maauseudun sydämessä
Kotimatkalla löydämme kaksi hienoa taukopaikkaa: Rapion mylly Juvalla tarjoaa kahvia ja omista jauhoista leivottuja leivonnaisia vanhassa mylly-ympäristössä kosken yllä, ja samalla reissulla voi täyttää jauhovarastot paikan myllypuodissa.
Rapion mylly
Vanha myllynkivi
Suorastaan eteerinen kokemus on Vehmaisilla sijaitseva Teahouse of Wehmais, Suomen ainoa englantilaistyyppinen teehuone...niin missä? Vastapäätä lehmien lypsylaitosta ja navettaa. Punamultaparrujen välistä ovesta sisään, ja tuoksu täyttää heti sieraimet: hienoa maustettua teetä, valkoisia pellavavaatteita. Upottavat nojatuolit on verhoiltu kukkaiskankaalla. Sisäterassi on niin valkoinen ja hienostotunnelmaa huokuva, että oletan pihan ruusujen pian ottavan tilauksemme.
Katson kaihoisasti kolmikerroksisia afternoon tea tarjottimia, mutta tyydymme kuumuudessa siemailemaan jääteet puutarhassa. Pieneen vaaleanpunaiseen kassiin sujahtaa lähtiessämme muutamia talon teelaatuja paikan teepuodista, kuten suosittu Kiss me Kate, mansikalla, vaniljalla ja pippurilla maustettu vihreä tee.
Teahouse of Wehmaisia voi olla vaikeaa löytää sillä opastekylttejä sinne ei juuri ole, mutta teehuone sijaitsee samassa pihapiirissä melkoisen ökytunnelmaisen Butiken på landet -vaatekaupan kanssa.
Pian Järvi-Suomi ja teen tuoksu jäävät taakse. Mitäköhän Masa-majava puuhailee juuri nyt?
Kesän värit ovat syventyneet, aurinko on paahtanut heleät sävyt. Pietaryrtti on vallannut tien reunukset, sen elämänkokemus on keltaista ja pistävää. Paljaat kukat katsovat jo eteenpäin syksyyn, ovat jättäneet pois kaiken turhan.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Resepti: Mustikkarättänä ja kardemummakermaa
Jos perinteinen mustikkapiirakka on kaupunkilaishentukka, niin mustikkarättänä on verevä maalaiskolli ruistähkä suussaan.
Taikina
3 dl ruisjauhoja
1 dl ohra- tai vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
200 g voita
1 dl fariinisokeria
Täyte
1 l tuoreita mustikoita
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
Lisäksi
4 dl kuohukermaa
1 tl jauhettua kardemummaa
Sekoita leivinjauhe ruis- ja ohrajauhoihin. Yhdistä keskenään pehmeä voi, jauhot ja fariinisokeri ja sekoita taikinaksi. Laita taikina kovettumaan jääkaappiin noin 30 minuutiksi.
Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.
Sekoita yhteen mustikat, sokeri ja perunajauhot.
Ota noin 2/3 taikinasta ja painele se halkaisijaltaan noin 25 cm:n piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Levitä mustikkaseos taikinapohjalle ja kauli tai painele loppu taikina kanneksi rättänälle. Paista uunin alatasossa noin 1 tunti.
Sekoita jauhettu kardemumma kuohukermaan ja laita jääkaappiin maustumaan piiraan valmistumisen ajaksi. Tarjoa rättänä lämpimänä kardemummakerman kanssa. Voit tarjota lisukkeena myös vaniljakastiketta tai -jäätelöä.