Karhusafari ja kansallismaisema

 11. kesäkuuta 2014

Muutaman päivän seikkailureissulla kesä-Suomessa tutustuimme Kolin kansallismaisemaan, karhuihin Venäjän rajalla, sata vuotta vanhoihin tikku-ukkoihin entisen keuhkotautiparantolan seinässä sekä Kainuun alueen herkkuihin. Opimme myös, että karhusafarilla karhuja vaarallisempia ovat ranskalaiset naiset.


Suomalainen vihreä tee (resepti jutun lopussa).

Kello on puolenyön, ja nuokumme pienessä karhunkatselukopissa Suomussalmen erämaassa. Mitään ei ole vielä näkynyt, vaikka tulimme jo neljältä. Olen tuijottanut maisemaa herkeämättä kapeasta tarkkailuikkunasta koko illan, katse pyyhkien tarkasti mökin kulmaa, sitten metsänreunaa, kaukaisimpia puita, polkua, tietä ja taas mökinkulmaa. Kannot ja maan muodot alkavat jo näyttää karhuilta, mutta toistaiseksi seurana ovat olleet lähinnä kirkuvat lokit ja etäällä korkealla oksistossa piileskellyt merikotka.

Oppaamme valpastuu, kun korppi alkaa raakkua äänekkäästi: se on varoitusääni, joka saa lokitkin kaikkoamaan. Raakkuminen jatkuu pitkään, ja muu metsä hiljenee. Viimeksi täällä nähtiin kuulemma ahma, kun korppi aloitti huutonsa. Odotamme jännittyneinä.

Ei mitään.

Opas lähtee käymään toisessa kopissa, jossa on ranskalaisryhmä, ja me jäämme Hassen kanssa kahden. Silmät alkavat jo tummua, ja alun innostus vaihtuu väsyneeksi silmäilyksi. Hasse menee kopin sisällä olevaan vessaan, ja jään katselemaan metsäpolkua ajatuksissani.

Pian näen silmäkulmassani liikettä, ja oletan oppaan palaavan. Käännyn raukeasti katsomaan tietä, ja näkökenttäni revähtää auki: kopin takaa metsästä on juuri astunut tielle valtava karhu. En ymmärrä, miten sen kokoinen eläin on voinut tulla metsästä ääntäkään päästämättä. Yritän pitää kuiskaukseni edes joten kuten maltillisena, kun kerron Hasselle sihisten vessan oven läpi vieraan saapumisesta.

Kontio kävelee rauhallisesti ruokintapaikalle ja nappaa suuhunsa kalan. Se istahtaa, katselee valppaasti ympärilleen, nuuskii ilmaa ja lähtee tallustelemaan metsää kohti. Tuijotamme henkeä pidättäen sen jokaista liikettä. Eikö sillä ole nälkä? Pelästyikö se? Emme tiedä. Kohta otsosta ei näy enää jälkeäkään.

Kuulemme myöhemmin, että näkemämme karhu on alueen suurin, yli 300 kiloinen rutjake. Karhu oli ilmeisesti naarasjahdissa ja lähti siksi nopeasti. Vaikka se olisikin pelästynyt jotain, se ei koskaan juokse. Metsän kuningas tuntee arvonsa.

Kontio Suomussalmella

 
Miniopas karhusafarille

Karhusafari on kammottava sana, joka tuo mieleen ruskettuneet naamat, safarihatut, maastoautolla huristelun ja lasissa poukkoilevan Amarula-liköörin. Kyseessä on kuitenkin karhujen tarkkailu metsän keskellä pienissä tarkkailukopeissa, ja parhaimmillaan kokemus on hyvin intiimi.

Aivan Venäjän rajan tuntumassa Suomussalmella safareita järjestävät Martin Selkosen eräkeskus ja Arolan tila, joista me vierailimme jälkimmäisessä. Arolan tilan toiminta on pienimuotoisempaa, eikä karhuja haluta totuttaa liiaksi ihmisen läheisyyteen. Kahdelta hengeltä yö mökissä, karhusafari, pienet eväät koppiin, iltaruoka, sauna ja aamiainen kustansivat yhteensä 284 euroa. Mökki oli varsin persoonaton ja leirintäalue-henkinen, samoin uusi sauna, ja sovittu "illallinen" oli riistakäristys jääkaapissa karhumetsältä palattuamme.

Jos karhuja ei näe, pääsee ainakin Arolassa seuraavalla kerralla ilmaiseksi. Keväällä karhujen kiima-aikaan karhut liikkuvat enemmän miten sattuu, juhannuksen jälkeen on varmempi mahdollisuus nähdä kontioita. Kevätaika on kuitenkin ainakin Arolan omistajapariskunnan mukaan jännittävämpi juuri odottamattomien tilanteiden vuoksi.

Arolan isäntä kertoi katselukopissa paljon mielenkiintoisia tarinoita karhujen käyttäytymisestä, ja 14 vuoden karhujen katselukokemuksella hän olikin melkoinen tietopankki.

Varatessani karhusafaria omistajapariskunta muistutti, että hajusteita pitää välttää. Tämä johtuu siitä, että karhuilla on todella erinomainen hajuaisti, ja ne karttavat ihmisiä. Niillä on myös hyvä kuulo, mutta näkö sen sijaan on hyvin huono. Näimme karhuja "Kingin" lisäksi vain vilaukselta, ja mahdollinen syy selvisi myöhemmin: yksi mukana olleen ranskalaisryhmän naisista käytti niin vahvaa hajuvettä, että lähtiessämme metsästä Hasse haistoi sen kahden metrin päähän kävellessään naisen perässä. Teki kyllä mieli jysäyttää muijan pää mäntyyn kiitoksena viimeisestä. Olin melkoisen suivaantunut tapauksesta myös omistajapariskunnalle, ja he myönsivät asiasta myöhemmin tivatessani olleensa jo matkan alussa tietoisia siitä, että naisella oli aivan liikaa hajuvettä, ja että hajuvesi oli varmasti vaikuttanut karhujen varuillaanoloon. Tietenkään luontokappaleiden liikkeistä ja näkymisestä ei voi olla varmuutta, mutta mielestäni on todella kurjaa, jos tällaisesta kaikkien mukana olijoiden retken mahdollisesti pilaavasta tekijästä ollaan tietoisia, eikä asialle tehdä mitään. Tarinan opetus: älä laita mitään hajusteita, edes hajustettua kasvovoidetta karhusafarille! Ja toivo, ettei mukaan tule pösilöitä.

 
Suomussalmelle on pitkä matka, mutta matkalta löytyy rönttösiä

Lähdimme ajamaan Suomussalmelle Helsingistä, ja koska matka on erittäin pitkä, päätimme yöpyä menomatkalla Siilinjärvellä ja paluumatkalla Kolilla. Majoituksemme Siilinjärvellä oli hillittömän hieno: yli 50 neliön täysin varusteltu asunto remontoidussa Siilinjärven ensimmäisessä sairaalassa, joka toimi 1900-luvun alussa myös keuhkotautipotilaiden hoitolana. Talon emäntä oli sisustanut paikan kauniisti vanhaa kunnioittaen, ja omenapuut kukkivat ikkunan takana. Maksoimme yhdestä yöstä 60 euroa, ja se tuntui naurettavan edulliselta ajatellen sitä, että Helsingin keskustan muutaman neliön tylsistä hotellihuoneista saa monesti maksaa vähintään tuplasti.

                       Majapaikkamme Siilinjärvellä

                        Remontin aikana pinkopahvin alta paljastunut vanha tikku-ukko, joka on nyt kehystetty

Seuraavana päivänä matkaa jatkaessamme pysähdyimme Kajaanissa ja pistäydyimme Pekka Heikkisen perinteikkäässä leipomo- ja konditorialiikkeessä, josta ostimme mukaan juureen leivottua ja puu-uunissa paistettua ruisleipää.

                      
                        Ruisleipä tutustuu vanhan luhtiaitan tunnelmaan (kuva Mattilan tilalta)

Jos matka käy Suomussalmen keskustan kautta, saa ravintola Kultaisesta Kukosta kelpo lounasta, vaikka paikka onkin epäilyttävästi ostoskeskuksen kyljessä. Viereisen K-marketin leipätiskiltä löytyy paikallisten leipomoiden tuotoksia, ja kannattaa ehdottomasti maistaa Kuhmolaisen Kaesan kotileipomon porkkanapiirakoita ja rönttösiä, eli kainuulaisia ruistaikinapiirakoita, joissa on imelletty peruna-puolukkatäyte.

                        Rönttösiä

Kolille ajaessa yllätyimme iloisesti, kun Puukarin pysäkillä Pohjois-Karjalassa eteemme kannettiin vadelman lehdistä ja poimulehdistä haudutettua yrttiteetä sekä nuorista pihlajanlehdistä valmistettua juomaa, joka maistui aivan karvasmantelilta. Pysähdyimme itsekin matkalla kerran avohakkuualueelle kun näimme, että puiden sekaan oli kaatunut nuoria ja elinvoimaisia koivuja, jotka näyttivät kovin surullisilta. Poimimme kaatuneista koivuista lehtiä mukaamme ja kuivasimme ne kesän makuiseksi teeksi.

Näimme matkalla muutakin surullista. Useiden pienien kaupunkien kirkonkylät ja keskustat ammottivat tyhjyyttään, ja paraatipaikoilla olevat liiketilat olivat autioituneet. Tuntuu, että jotain on pielessä, jos niin suuressa maassa kuin Suomi kaikki kehitys tapahtuu vain pienessä osassa maata, ja isossa osassa kaupunkeja väki vanhenee ja palvelut kurjistuvat. Se tuntuu suunnilleen yhtä järkevältä kuin se, että urheilija kehittäisi vain hauislihastaan unohtaen muun kropan.

 
Lammaspaimeneksi Kolille?

Majoituimme Kolilla Mattilan tilalla (tunnetaan myös nimellä Elontila), ja voi pojat millainen paikka se oli! Tilalla on ennen muinoin sijainnut majatalo, jossa esimerkiksi Kolin kansallismaisemia ikuistanut taiteilija Eero Järnefelt ja Pekka Halonen ovat yöpyneet. Tilan päärakennus oli kuitenkin päässyt pahasti rapistumaan, kunnes metsähallitus kunnosti tilukset. Nyt upeassa historiallisessa miljöössä voi majoittua aitassa, päärakennuksessa tai riippumatossa ja saunoa myöhään yöhön kynttilöiden valossa, saunan terassilta kaunista vanhaa laidunmaata katsellen. Hinnat ovat suorastaan pöyristyttävän edulliset: yö tunnelmallisessa aitassa 20 euroa henkilöltä, ja saunan lämmitys 10 euroa. Erinomaisen ja runsaan aamiaisen saa kahdeksalla eurolla. Tilaa isännöi pariskunta, jolla on oma universumia syleilevä elämänfilosofiansa. Matti kukko kiekaisee välillä tervehdyksensä, ja kesäksi lampaat täyttävät laitumen. Päivän voi viettää patikoiden lähimaastossa, eikä Ukko-Kolin huipun näkymiin hevillä kyllästy.

                       Mattilan tilan päärakennus

Kolin luonto on ainutlaatuinen, sillä sitä leimaavat kasken poltosta syntyneet lehtipuualueet ja harvinaiset kasvit. Polkujen varsilla näkee paksurunkoisia, ikääntyneitä koivuja ja haapoja, ja varsinkin alkukesällä lehtimetsät hehkuvat syvän vaaleanvihreinä. Patikointireitit kulkevat vanhojen ahojen läpi, jotka kielot ovat nyt vallanneet, ja niiden puhdas tuoksu leijailee ilmassa.

       
Kolin maisemia

Mattilan isäntä kertoo meille, että jokin aika sitten Kolille haettiin lammaspaimenta, jonka työnä olisi ollut samoilla metsissä villanuttuja kaitsien. Uni olisi tullut tähtien alla, aamulla paimen heräisi heinää hiuksissaan.

Näen mielessäni pellavapäisen pojan, jolla on tanssahteleva askellus, pajupilli ja tirolilaishousut.

Mattilan tilalle sen sijaan voi tarjoutua kesällä vapaaehtoistyöntekijäksi, jos on - kuten tilan emäntä asian ilmaisi - "haltijahenkinen".

Kuten niin monta kertaa aiemminkin, olemme taas löytäneet Suomesta persoonallisia ja kerrassaan upeita majoitusvaihtoehtoja ja välttäneet ketjuhotellit. Ukko-Kolinkin huipulta löytyy Sokos-hotelli, ja on harmillisen helppo kuvitella, miten paljon helpommin hakukoneet löytävät sen kuin Kolin muut sympaattiset majoitusvaihtoehdot.

Kehitysmaihin matkustettaessa kehotetaan usein valitsemaan majoitukseksi paikallisen pitämä vaihtoehto mieluummin kuin kansainvälinen hotelliketju, mutta eivät suomalaisetkaan maaseutumajoitusyrittäjät tyhjällä elä. Maatilamajoituksen valitsemalla voi tukea elävää maaseutukulttuuria.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Resepti: Suomalainen vihreä tee          

Tee kuin kesäkuun ilta ja järvisauna. Joillekin tämä tuo ehkä liikaakin mieleen löylyveden, mutta toiset maistavat suussaan suven. Voit tehdä yrttiteetä myös esimerkiksi vadelman tai nokkosen lehdistä. Lehdet saa kuivattua helposti edullisella marja- ja sienikuivurilla.

Tarvitset:

4 tl kuivattuja koivun lehtiä (kerää vahingoittumattomia, nuoria lehtiä)
5 dl vettä

Kiehauta vesi kattilassa. Ota kattila pois liedeltä ja lisää kuivatut koivun lehdet. Laita kansi kattilan päälle ja anna hautua 5-7 minuuttia. Siivilöi ja nauti.